– mutta mitä se tarkoittaa?

Käytiin tuossa taannoin valokuvaajien kanssa läpi ImaGoalin tiimikuvauksissa kevättalvella syntyneitä otoksia. Tarkasteltiin, miten kuvat toivat kuvattavien luonnetta ja persoonaa esiin, oliko onnistuttu taltioimaan se aidoin ydin, ihmisen totuudenmukaisin versio. Osa kuvista oli otettu tilannekuvina, osa poseerauksina. Yksilökuvina ja ryhmässä. Oliko saatu kuviin näkymään se, millaisia oikeasti ollaan ja miten toimitaan yhdessä? Session yhteydessä teimme myös yhdessä itsestämme sekä toisistamme sanallisia kuvauksia. Kerroimme millaisina toisemme koimme ja mitä ajattelimme itsestämme. Näistä visuaalisista ja sanallisista kuvauksista työstimme yrityksen esittelyn, oikeammin yrityksen takana toimivan tiimin esittelyn. Mahdollisimman monipuolisen, mikä sisälsi sekä itsetutkiskelua että peilaamista. Tämä sessio sai minut pohtimaan tiimiä, tiimejä ylipäänsä sekä meidän tiimiä.

Mikä on tiimin merkitys, millaisia ovat tiimin jäsenet? Mitä tarkoittaa yhtenäisyys ja yhteistyö? Mitä tiimityö vaatii ja kenen vastuulla on tiimin onnistuminen? Miten tiimeissä toteutuu tuki, turva, huumori, tsemppi, potkinta, peilaaminen, itsetutkiskelu ja avoimuus? Milloin tiimi on oikeasti toimiva ja onnistunut?

Erilaiset tiimit

Olen elämäni aikana niin opiskellessa kuin työelämässä työskennellyt monenlaisissa tiimeissä. Isommissa ja pienemmissä. Verkkaisesti etenevissä ja haparoivissa, dynaamisissa ja aikaansaavissa. Toimivissa ja toimimattomissa. Olen itse ollut niissä tiimeissä tilanteesta, iästä, aiheen kiinnostavuudesta ja vuorovaikutuksen toimimisesta riippuen monessa roolissa. Aktiivisena, passiivisena, ideoivana, toteuttavana, toisia innostavana ja kannustavana sekä itsekkäästi omia ajatusperiäni ajavana ja aivan takuuvarmasti myös perässä vedettävänä ja perseelle potkittavana. Kiitos ja anteeksi kaikille asianosaisille. Kiitos kaikista tärkeistä kokemuksista ja opeista. Anteeksi osaamattomuudestani, kärsimättömyydestäni ja välillä hulluutta hipovasta yksityiskohtiin takertumisestani.

Olen toiminut tiimeissä monen ikäisenä ja monenlaisella kokemuspohjalla. Parikymppisenä, ollen se porukan nuorin, jonka täytyy jatkuvasti olla skarppina ja kyetä todistamaan, että on tiimiin kuulumisen arvoinen. Kaksiviitosena, jolloin kokemusta on jo enemmän, vaikka ei sitä juuri kukaan noteeraakaan. Kolmekymppisenä, jolloin kuvittelee jotenkin tietävänsä jo keskimääräistä enemmän ja tuo aktiivisesti omaa kantaansa esille tilanteessa kuin tilanteessa ja sitten nelikymppisenä, jolloin hyväksyy sen tosiasian, ettei todellakaan tiedä ihan kaikesta kaikkea ja mieli on hyvinkin avoin kuuntelemaan tiimin kaikkia osapuolia ja kunnioittamaan erilaisia näkemyksiä. Oppia ikä kaikki, tai no, ainakin vähän enemmän.

Mitä tiimityö vaatii?

Kokemukseni mukaan paras tiimi on mahdollisimman heterogeeninen. Toki ihmisten täytyy olla kiinnostuneita ponnistelemaan samaan suuntaan yhteisen hyvän eteen, mutta jokaisella saa ja pitää olla omat näkemyksensä, omat kokemuspohjansa joihin nämä näkemykset osaltaan perustuvat ja tilaa ideoida ja toteuttaa itseään vapaasti. Jokaisella tulee olla oma ääni ja mahdollisuus käyttää sitä, oikeus tulla kuulluksi.

Olen miettinyt tätä paljon. Millaisessa tiimissä tuntuu hyvältä olla, missä saa itsestään irti parhaiten ja parasta, missä onnistuu toimimaan tehokkaimmin. En esimiehenä – enkä ihmisenä – halua ympärilleni hymisteleviä miellyttäjiä. Haluan ympärilleni aitoja ihmisiä, jotka sanovat mitä ajattelevat, kertovat kun joku ei toimi, muistuttavat kun olen unohtanut jotain, osallistuvat rakentavasti parantamaan yhteisiä toimintatapoja. Haluan saada palautetta ympärilläni olevilta ihmisiltä, kaikenlaista ja mitä tahansa palautetta. Se pitää ajatuksen terävänä ja ihmisen toimivana. Haluan myös itse antaa palautetta ja opetella jatkuvasti sen tekemistä mahdollisimman rakentavasti. Haluan vuorovaikutusta, haluan purnaamista ja haluan itsekin välillä purnata. Purnaamisen jälkeen on aina puhdistunut, helpottunut, suorastaan rentoutunut olo.

Hiljaisuus sen sijaan, se tappaa fiiliksen. Hiljaisuus on passiivisaggressiivinen mielenilmaus, jota käytetään usein vallan saavuttamiseksi, tarkemmin, vallan viemiseksi vastapuolelta. Sitä käytetään harmittavasti hallitsemiskeinona niin parisuhteessa, ystävyyssuhteessa kuin työyhteisössäkin. Se on vahva mielenilmaus, jonka positiivinen vaikutus on äärettömän heikko. Vähän niin kuin politiikassa, jokaisella yhteisössä on ääni. Jokaisella on mahdollisuus – ja velvollisuus – käyttää se. Myös työyhteisössä jokaisella on vastuu käyttää ääntään. Jos päättää olla käyttämättä sitä ääntä, mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin päättyy. Kun ääntä ei käytetä, mikään ei muutu. Ja mikään ei ainakaan parane. Hiljaisuus on pahimmillaan hyvin vahingollista. Niinpä haen ympärilleni mieluummin äänekkäitä ihmisiä. Sellaisia joilla on oma ääni ja jotka eivät pelkää käyttää sitä. Mieluummin itkua, huutoa ja soraääniä kuin tukahduttava kaiken alleen peittävä hiljaisuus. Äänekkäät ihmiset eivät välttämättä ole täydellisiä, ja voivat joskus myös olla rasittavia – ja kyllä, tiedän itsekin kuuluvani tähän ryhmään – mutta he ovat aitoja. Kun he sanovat jotain, höristän korviani ja haluan kuunnella. Ääntä kohti siis.

Kun tiimin muodostavat naiset

Naisista koostuva työyhteisö mielletään jostain syystä usein heikoksi. Sitä ei välttämättä mielletä oikeaksi tiimiksi lainkaan. Kuulee sanottavan ja olen joskus itsekin niin takuulla sanonut, että:

”Nainen on naiselle susi.”

”Kunpa työyhteisössä olisi edes yksi mies, naiset eivät osaa puhua asioista asioina, kun vaan antavat kaiken mennä tunteisiin.”

”Naiset jurputtavat mieluummin selän takana kuin nostavat kissan pöydälle ja hakevat asioihin ratkaisua.”

Nämä asiat ovat varmasti osaltaan totta ja useimmilla meistä on vastaavanlaisista työyhteisöistä kokemusta. Enkä missään nimessä sano, että tätä tapahtuisi vain naisvaltaisissa tiimeissä. Mutta sen sanon, että ikävää se on aina.

Kuka sitten voi lopettaa tämän negatiivisen kierteen ja nostaa meidät naiset huipputyypeiksi, toimimaan oikeasti tiiminä toisiamme tukien? Sinä. Ja minä. Me. Tässä ”Työyhteisö”-nimisessä näytelmässä kun jokainen näyttelijä valitsee osansa. Jokainen valitsee itse onko susi. Se ettei ole susi, ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi myöskään olla lammas. Eikä etenkään susi lampaan vaatteissa. Se vasta ikävä rooli onkin, lampaanvillanuttu on sudelle nimittäin hyvin vieras ja ennen pitkää se täytyy itse riisua päältään. Ja välillä se tippuu vahingossa. Joskus muut näyttelijät huomaavat sen repsottavan ja joutuvat repimään sen pois, ja silloin he viimeistään huomaavat että rooliasun alla olikin susi. Susi lampaan vaatteissa on se näytelmän pahin kelmi. Se joka tekeytyy ystäväksi, mutta vain jotta voi oikean tilaisuuden tullen käyttää ystävyyttä hyväksi ja iskeä puukon selkään. Varokaamme siis valeasuisia susia. Ja oppikaamme tunnistamaan ne.

Vastuu onnistumisesta on kaikilla

Avoimuus, läsnäolo ja rehellisyys työyhteisössä luo hyvää tunnelmaa, avaa keskusteluja, auttaa hakemaan yhteisiä, kaikille toimivia ratkaisuja ja kulkemaan kohti yhteistä tavoitetta, onnistumista. Hyvässä tiimissä jokainen kokee onnistumisen tunteita, niin omasta onnistumisestaan kuin myös kaverin onnistumisesta. Hyvä tiimi antaa yksilölle tukea ja turvallisen ympäristön olemiselle ja onnistumiselle. Oman äänen käyttö ja siten oman roolinsa täyttäminen on tiimissä jokaisen vastuulla. Kun oppii kohtaamaan tiimin muut jäsenet aidosti, yhteinen onnistuminen on heti lähempänä. Menkäämme siis aitoutta, ja sitä ääntä kohti.

Miksi äänekkäitä ihmisiä sitten usein pelätään? Koska palautteen saaminen, vaikka se olisi rakentavastikin tarjoiltu, ei aina tunnu pelkästään hyvältä. Äänekkäät ihmiset toimivat meille usein peileinä. Kertovat meistä asioita. Ja peiliin katsominen ei suinkaan ole aina helppoa. Mutta varsin tarpeellista se on. Joskus näemme peilistä asioita, joita emme haluaisi nähdä. Mutta sen sijaan että ummistaisi silmänsä, kannattaa rohkeasti pitää silmät auki ja keskustella sen peilikuvan kanssa. Ja niiden äänekkäiden ihmisten. Peilikuvasta voi nähdä itsensä kokonaisena, eri kuvakulmasta, kaikkine puolinensa. Ja kuten kuntosalilla, voi oppia tykkäämään niistä parhaista puolista, mutta myös sietämään niitä huonompia ja tekemään kovemmin töitä niiden huonojen eteen. Ottakaamme kaikki vastuu omasta olemisestamme. Vaikket aina onnistuisi kaiken parantamisessa ihan täydellisesti, niin yrityksesi kyllä huomataan ja sitä arvostetaan suuresti.

Kiitos tähänastisen elämäni parhaalle työyhteisölle ja sen jokaiselle jäsenelle. Toivottavasti huomaatte minun yritykseni. Minä huomaan teidän. Senkin hölösuut. Ääntä kohti.